Vapaaehtoisen rooli kutsuilla
Sippe-vapaaehtoisen tärkeä tehtävä kutsuilla on keskustelun viritteleminen, johon kutsuilla käsiteltävään teemaan liittyvä faktatieto on hyvä lähtökohta. Keskustelun liikkeelle lähtöä edistää se, että asioita tuodaan riittävän konkreettisiksi esimerkkien avulla. Kutsuilla voi mielellään olla myös jotain yhteistä teemaan liittyvää tekemistä, joka voi herättää uusia ajatuksia teemasta. Sippe-hyvinvointikutsujen tärkein anti on mukava ja rento yhdessäolo.
Kutsuilla kaikki saavat vapaasti jakaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Jokainen kutsuihin osallistuja on tasavertaisessa asemassa muiden kanssa ja on tärkeää, että kaikkien panosta arvostetaan. Jokaiselle osallistujalle annetaan tasapuolisesti tilaa osallistumiseen ja omien ajatuksien esiin tuomiseen. Aktiivisen osallistumisen myötä voi huomata antaneensa vinkkejä tai uusia ajatuksia muille osallistujille. Uusien kokemusten ja ajatuksien lisäksi osallistuja kokea miellyttävää yhdessäoloa hyvinvointiteeman äärellä. Näiden tavoitteiden toteutumisessa vapaaehtoisella on tärkeä rooli.
Vapaaehtoisen rooliin kuulu myös tietojen jakaminen mahdollisimman neutraalilla tavalla tuputtamatta ajatuksiaan tai tuomitsematta muiden ajatuksia. Sippe-vapaaehtoinen voi korostaa, ettei ole esittelemänsä teeman asiantuntija vaan on saanut teemaan liittyvät perustiedot.
Sippenä saa itse määritellä, miten pitkäksi aikaa sitoutuu toimimaan vapaaehtoisena ja miten usein osallistuu kutsuille. Annetuista lupauksista ja sitoumuksista on kuitenkin pidettävä kiinni. Sippe-vapaaehtoisena toimit tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin, eikä esittelykutsuista aiheudu kustannuksia vapaaehtoiselle.
Kutsujen rakenne
Aloitus: Vapaaehtoinen kertoo osallistujille mikä Sippe on. Vapaaehtoinen esittelee ensin itsensä ja kysyy sitten teemaan liittyvän kysymyksen. Vapaaehtoinen antaa jokaiselle puheenvuoron ja samalla johdattelee osallistujat kutsujen teemaan.
Ohjelmanumero: Sippe-vapaaehtoinen innostaa osallistujia pohtimaan teemaa ja
keskustelemaan aiheesta tiedon ja omien kokemusten pohjalta. Vapaaehtoisille jaettavasta
teeman koulutusmateriaalista löytyy esimerkkejä, joita voi hyödyntää.
Lopetus: Sippe-vapaaehtoinen antaa osallistujille tietoa siitä, miten kutsujen teeman parissa voi jatkaa kutsujen jälkeen. Lopussa luodaan myös kipinä ja innostus tulevaisuutta varten.
Muuta huomioitavaa:
- Vaikka kaaviossa perusrakenne on jaettu kolmeen yhtä suureen osaan, näiden osien kestoa ei ole rajattu tai ennalta määrätty.
- Sippe-kutsujen teemoista on valmiiksi rakennetut paketit, jotka toimivat kutsujen pohjana, mutta voit silti aina muokata sisältöä itsesi näköiseksi kokonaisuudeksi.